Mikä on PTV Finland?

 

PTV Finland eli PT Venttiilihuolto Finland on pieni ja tehokas venttiilihuolto yritys, joka sijaitsee Ilomantsin Huhuksessa ja on erikoistunut voimalaitoksien sekä teollisuuden venttiilien huoltoon ja kunnossapitoon. Huollamme ja korjaamme suurimman osan markkinoilla olevista venttiileistä ja toimilaitteista, merkkiin ja kokoon katsomatta, nykyään myös digitaaliset toimilaitteet. Suoritamme työn asiakkaan luona, jota nimitetään Mobil teamiksi. Yritystoimintamme on alkanut Ruotsissa jo 1980-luvulla jossa toimimme itsenäisenä yrityksenä, sekä aliurakoitsijana ja yhteistyökumppanina monissa Ruotsin johtavissa venttiilejä valmistavissa,-huoltavissa,- ja jälleenmyynti yrityksissä. Yhteistyömme jatkuu monilla sektoreilla myöskin tänä päivänä.


Vuonna 1993 aloitimme yritystoiminnan Suomessa, jolloin yrityksen nimi oli Pohjois-Karjalan Venttiilihuolto. 1996 yrityksestä tuli osakeyhtiö ja nimi muuttui, Pohjoismaiden Venttiilihuolto Oy. Yritystoiminta lakkautettiin vuonna 2013 erinäisten syiden vuoksi. PT Venttiilihuolto Finland aloitti toimintansa 2023 toiminimellä. Jo alkuajoista asti on meillä ollut mottona LAATU, nopeus ja hyvä yhteistyö asiakkaan kanssa, ja tulemme jatkossakin toimimaan niillä perusteilla.


Yrityksemme etuja ovat mm. nopea, joustava, luotettava sekä monipuolinen kokonaispalvelu. Yrityksellä on vankka kokemus ja ammattitaito monen kymmenen vuoden ajalta eri teollisuusryhmissä, joka on tehnyt yrityksestä alansa vahvan ja arvostetun osaajan.



Asiakkaitamme


Tässä muutamia asiakasryhmiä joiden kanssa olemme olleet yhteistyössä Suomessa ja Pohjoismaissa

- Metsäteollisuus

- Voimalaitokset

- Ydinvoimalaitokset

- Elintarviketeollisuus

- Meijeriteollisuus

- Terästeollisuus

- Konepajateollisuus

- Kemia & Prosessiteollisuus

- Laivateollisuus

Ym. Ym.


Olemme hyvässä Yhteistyössä eri venttiilivalmistajien ja jälleenmyyjien kanssa ympäri Eurooppaa. Tämän vuoksi  voimme saada alkuperäiset varaosat yleisimpiin Venttiileihin lyhyellä toimitusajalla suoraan tehtailta.

✔  Nopea ja luotettava       ✔  Vankka kokemus      ✔  Kilpailukykyiset hinnat